Jyrki Lehtinen

Historiallisen paikkatiedon käsittelystä Turun yliopiston maisemantutkimuksen oppiaineessa


Maisemantutkimuksen oppiaine toimii Turun yliopiston Humanistisen tiedekunnan Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitoksella Porissa. Humanistisena oppiaineena maisemantutkimuksessa perehdytään mm. maiseman kokemiseen, muistamiseen ja esittämiseen. Keskeinen asema näiden rinnalla on myös maiseman historialla, historiallisilla kartoilla ja paikkatiedon käsittelyllä.

Viimeisten parin vuoden aikana Maisemantutkimuksen oppiaineessa on koottu lehtijakoisia ja muita historiallisia karttoja nykyisen Satakunnan maakunnan alueelta sekä oman opetuksen ja tutkimuksen tarpeisiin että yhteistyössä mm. Satakuntaliiton ja Lounais-Suomen ympäristökeskuksen kanssa.

Tähän mennessä ovat hankittuina pääosasta Satakuntaa, siltä osin kuin kartoituksia on tehty, seuraavat lehtijakoiset historialliset karttasarjat: 

  1. Kalmbergin kartta 1:100 000 1850-luvulta (värillinen, 10 lehteä) Helsingin yliopiston kirjastosta; 

  2. Venäläiset topografikartat 1:21 000 ja 1:42 000 1880-1910-luvuilta (värillinen, 56 lehteä) Kansallisarkistosta; 

  3. Maanmittaushallituksen pitäjänkartta 1:20 000 polyedriprojektiossa 1920-30-luvuilta (mustavalkoinen, 90 lehteä) Kansallisarkistosta ja Helsingin yliopiston kirjastosta; 

  4. Suomen taloudellinen kartta 1:100 000 1920-30-luvuilta (värillinen, 8 lehteä) Kansallisarkistosta.

Lisäksi on hankittu yksittäisiä pienimittakaavaisia, tavallisimmin pitäjän tai laajemman alueen karttoja Kansallisarkistosta ja Ruotsin Krigsarkivetista ja Riksarkivetista. Suurimittakaavaisista kartoista on hankittu Maanmittaustoimitusten uudistuksista toistaiseksi isonjaon kartat koko Noormarkusta Noormarkun pitäjänhistoriahanketta varten  sekä yksittäisiä karttoja muualta opinnäytteiden ja projektien tarpeisiin.

Pääosa kartoista on hankittu  suhteessa 1:1  300 dpi resoluutiolla korkealaatuisina väriskannauksina (yleensä tiedostomuoto tif), mustavalkoiset originaalit kuitenkin harmaasävykuvina. Tiedostojen koko vaihtelee yleensä sadasta muutamaan sataan megatavuun ja arkistot ovat toimittaneet ne toistaiseksi cd-levyillä. Katselua varten on luotu medium-laatuiset jpg-kopiot, joiden koko on yleensä muutamia megatavuja.

Karttoja on tähän mennessä viety paikkatietomuotoon ensin rekisteröimällä Mapinfo Professional 7.8 –paikkatieto-ohjelmaan ja sittemmin vuoden 2006 alusta oikaisemalla ArcView 9.1 –paikka­tieto-ohjelmassa. Tämä on tapahtunut osana geoinformatiikan perus- ja jatkokursseja sekä eri asteisia opinnäyte- ja muita projekteja. Oikaisuun liittyy myös kuvankäsittelyä ja jossain määrin on myös digitoitu tietosisältöjä kartalta, mm. Noormarkun pitäjänhistoriaprojektia varten Noormarkun tiet eri ajankohtina. ArcView 9.1:ssä oikaistut kartat ovat suoraan käytettävissä myös Mapinfossa, jolla toistaiseksi on tehty digitointi ja muu jatkokäsittely.

Laajemmassa mitassa karttoja on oikaistu Suomen kulttuurirahaston Satakunnan rahaston vuonna 2006 myöntämällä apurahalla, jolla saatiin oikaistua ArcView 9.1:ssä kaikki hankitut Satakunnan historialliset lehtijakoiset kartat ja joukko muita karttoja opiskelijatyönä. Nyt toteutetun hankkeen myötä kartat palvelevat sekä laitoksen opetusta että maakunnallista suunnittelua ja museotyötä paitsi digitaalisina kuvina myös koordinaatistoon sidottuna rasterimuotoisena paikkatietona. 


Takaisin