Jyrki Lehtinen

Kylä ja maisema – alue ja paikka


Maantieteessä alue on määritelty institutionaalisesti ja paikka yksilöllisesti rakentuvaksi. Kolmas ihmisen ja ympäristön suhteeseen liittyvä käsite on maisema. Esityksessäni tarkastelen kyliä ja maisemaa historiallisen maantieteen näkökulmasta keskittyen erityisesti maanomistukseen välittäjänä yhteisön ja fyysisen ympäristön suhteessa. Tällöin myös paikka osana ympäristön kokemista voidaan määritellä paitsi visuaalisena näyttäytyvän maiseman kautta, myös suhteessa alueeseen, tässä tapauksessa kylään.

Suomalaisella maaseudulla kyliä alueina ja alueyhteisöinä, samoin kuin kulttuurimaisemaa ja rakennettua ympäristöä, on muovannut ensin maatalouden kehitys niin sanotusta vanhasta maataloudesta uudenaikaiseen maatalouteen ja tämän jälkeen nykyinen maatalouden teollistuminen. Näiden rinnalla ovat vaikuttaneet keskiaikaisen tai myöhemmän kylärakenteen päälle kerrostuneet isojako ja sitä seuranneet 1900-luvun maareformit ensin vuokra-alueita erotettaessa ja sitten siirtoväkeä asutettaessa. Nämä prosessit ovat 1950-luvulle – eli suomalaisen maaseudun asutuksen laajimpaan vaiheeseen – tultaessa tuottaneet maaseudun kyliin monikerroksisen ja paikallisesti vaihtelevan asutus-, alue- ja maisemarakenteen, jota uskoakseni ei ole vielä 1900-luvun alkupuoliskon kehityksen osalta täysin kuvattu ja tunnistettu. Fyysisessä ympäristössä tämä näkyy kulttuurimaiseman ja rakennetun kulttuuriympäristön epähomogeenisyytenä ja alueellisina rakenteina, jotka ovat pohjana myös paikan kokemiselle. Alueen institutionalisoitumisprosessissa sama ilmenee uusien alueellisten luokitusten kerrostumisena osaksi arkielämää kylien rinnalle. Näitä rakenteita sekä fyysisessä ympäristössä että alueellisissa luokituksissa yritän työssäni tehdä näkyviksi.


Takaisin